Lastenhuoneen peili

Toissapäiväinen vuorokausi oli muuttunut toiseen (hehe, tässä teille mietittävää, mikä päivä oli kyseessä) ja kello oli kuutta minuuttia vailla kolme, kun tajusin, miten kierosti olen elänyt elämääni, en vaan tunteja, minuutteja tai päiviä. Vuosia olen elänyt sillälailla. Olen ollut sen yhden ainoan ihmisen kanssa niin paljon, kun maailma vain antanut. Kahden itseni kanssa ja pitänyt vihollisen lähimpänä. Mutta hei... voiko niin olla? Vai onko tämän tyttösen mieli jo niin jakautunut, että on...? Oli miten oli, ainakaan muita olentoja, joita pystyy terveillä silmillä näkemään en ole elämääni juurikaan päästänyt.
Joskus kun en ollut puhaltanut edes kuutta kynttilää synttärikakusta, yksi minulle ennen tärkeä ihminen sai mut uskomaan, että lastenhuoneen peililasin takana asuu kaikki satuhahmot ja kaikki, jotka ovat tarpeeksi kilttejä, pääsevät sinne. Nyt olen kai jäänyt sen peilin ulkopuolelle ja elän omassa pikku maailmassani. Pääsisin toiselle puolelle, jos välittäisin. En erehdy koskaan rikkomaan lasia, koska pelkään tuhoavani koko satumaailman julmuudellani. Palelluttaisin kukat niinkun Mörkö teki Muumeissa tai jotain vastaavaa.
Joskus joku peilin sisältä saa hakattua lasiin pienen särön, ja erehdyn kuulemaan tai näkemään jotain toisten maailmasta. Silloin ajattelen hetken asioita, joita kuulen tai näen - aivan vaan pienen hetken... ja sitten vaan suljen mieleni. Voin itkeä, mutta pystyn milloin vaan päättämään, että lopetan. Vedän kerran henkeä, eikä silmistäni pääse vuotamaan enää yhtään mitään. Tiesittekö muuten, että vesi tai kyyneleet eivät oikeesti ole märkää? Pelkkää ihmisen luomaa harhaa, kuten kipu.
Tämän tekstin takana oli kyllä yksi juttu viikonlopulta, muttei sen kirjoitus vaan luonnistunut. Pointti oli se, että oon huomannut, etten nykyään vaan kuulu enää yhtään mihinkään. En kuulu tähän kaupunkiin, jossa kukaan ei tunne mua, en tähän taloon, jossa riitelen iskän kanssa niin paljon, että en tahtoisi puhua sille ollenkaan, en uimahalliin tai rannalle, jossa en kehtaa näyttää itseäni, en omaan huoneeseenikaan, missä on kirottu kokovartalopeili.