Iltasatu

Nonniin, pieni kertomus tästä päivästä olisi varmaan aika hyvä juttu. Silloin luulisin teille olevan selkeämpää ymmärtää, mitkä asiat mun mieltä nyt masentaa. Tämä ei nyt ole "päiväni kuvina" -tyylinen postaus, vaikka kuvat olisi tietty olleet hieno juttu. Keksin vaan koko tän postauksen äsken...
Kun avasin silmäni, olin suuressa sängyssä ja kännykän kello huusi. Jalkopäässäni nukkunut kissa oli lähtenyt ja jälkeensä se oli jättänyt painauman päiväpeittoon. Laitan kännykkään uuden herätyksen ja nukun vielä tunnin, tänään sai suihku jäädä. Uudestaan heräsin tunnin päästä vähän armollisemman kuuloiseen herätyskellon soittoon. Päätin nousta äkkiä, etten nukahtaisi enää. Aikaa aamulla oli vain tunti jäljellä ja siitä kolme neljännestä kulutin peilin edessä. Yritin löytää jotain, jossa en näyttäisi niin pahalta ja vaatteeni olisivat puhtaat. Lopulta ahdistuin niin paljon, että puin ne samat vaatteet päälleni, joita käytin jokaisena viikon edellisenäkin päivänä.
Keittiössä ahmin sen minkä ehdin turvonneeseen naamaani ja lähdin äkkiä. Ehdin pakata laukun ja harjata hiukset. Naamani jäi vain "luonnonkauniiksi", ja finnit saivat hohtaa koko päivän. Kävellessäni näin keväisin pihatietämme selkä kohti helvettiä, oloni tuntuu vähän keveämmältä. Bussipysäkillä sain osakseni pahoja katseita. Enkä tosiaankaan olisi saanut istua siihen paikalle, jossa vieressä jo istui joku.
Koulussa väsymykseni paransi päivää. Olin yliväsyneenä ihan sekaisin ja nauroin kaverin kanssa ihan oudoille asioille. Päivä koulussa meni siis ihan hyvin. Ei huonosti mennyt koekkaan pilannut tunnelmaa.
Noh, kotiin kun pääsin, ahmin ja sulkeuduin huoneeseeni rojun keskelle. Koneella puhuin tuntemattomille netissä ja luin blogeja. Siinähän aika meni viiteen asti, kun lähdin kauppaan äidin kanssa. Sitä reissua sitten kadunkin. En osannut odottaa, että siitä tulisi sellainen "heräteostos" hamstrailu kauppareissu.. Mitään en sanonut äidille pahasti, mutta kun olin ollut tarpeeksi välinpitämätön asioihin ja pitänyt suuni samalla ilmeellä koko ajan, äiti vaan naksahti, ensin huusi ja sitten kai itki. En kuullut, koska sellaisissa tilanteissa suljen vaan ajatukseni kokonaan, enkä kuuntele.
Kotona ei tilanne kyllä parantunut. Sielläkin aiheutin pahaa mieltä kysymällä, kuka vaihtoi viimeksi kissanhiekat ja jätti hiekkapussin sisään, eikä vienyt roskiin. Iskältä sain silloin huudot "Vaihda perkele ite jos ei kelpaa", hetken luulin, että se huutaja jättäisi sen sohvan ja nousisi sieltä. Tekemään en tiedä mitä. Ei kuitenkaan. Purin sitten kauppakassit ja vaihdoin kissanhiekat. Sitten taas yläkertaan omiin oloihini sulkeuduin.
Hetken olin ollut liikkumatta sängylläni ja yrittänyt olla ajattelematta, kun kuitenkin pakotin itseni nousemaan ja menemään alakertaan. Huuto oli niin kamala, että ajattelin ehkä voivani olla tarpeellinen. "Älä riko sitä, älä riko sitä! Ei helvetti että sä oot sekasin!" Kyse oli varmaan läppäristäni, jota äiti lainasi. En ehtinyt selvittää, koska kun tulin, äiti vaan itki keittiön pöydän vieressä ja iskä makasi sohvalla toisessa huoneessa, minne ei tosiaan ole katsominen sellaisina hetkinä. Kone oli ehjä ja kivittynein silmin yritin sitten auttaa äitiä sen kanssa. Jotain neuvoa iskältä oli kysynyt, mutta huutoa oli tullut. En vaan pysty tukemaan tai lohduttamaan ihmisiä silloin, kun itsestänikin tuntuu liian pahalta. Silloin murtuisin, eikä siitä silloin olisi apua. Piilouduin vaan sitten läppäriasian taakse ja yritin olla "huomaamatta" pientä romahdusta...
No, jos nyt mietitään yksikin hyvä asia tästä päivästä, sain ostettua paljon turvaruokaa kaupasta. Nyt vaan pitäisi mennä suunnitelmien mukaan, niin olisi helpompaa tämä elämä.