Paha ihminen

Näin viime yönä unessani päiväkirjan. Unikirjan mukaan uneni kertoi itsekkyydestäni ja itsekeskeisyydestäni. En kykene pakenemaan todellista minääni enää edes unissani. Olen paha ihminen.
  Pystyykö minut enää korjaamaan? Vai olenko toivoton ja läpeensä paha? Tahtooko kukaan edes korjata minua ja riittävätkö omat voimani siihen yksin?

Nostalgisointia

Minulla on rauhallinen olo, vaikka pääni tuntuu räjähtävän kivun takia. Kuuntelen musiikkia uudella levysoittimellani, jota toivoin joululahjaksi ja sain sen isältäni. En olisi mitenkään uskonut, että isäni olisi muistanut! Isä oli paketoinut lahjansa, äidin ja minun, ruskeaan pahviin ja liimannut pahvin reunat sivuilta leveällä, hopeisen värisellä teipillä, sillä, jota käytetään remonteissa. Isä sanoi, ettei halua turhaan paketoida kauniisti, kun kerran paketit avataan vähän ajan päästä. Tottahan se oli ja saimme äitini kanssa naurut katsellessamme miehekkäästi paketoituja lahjakääröjä kuusen alla. Ajatushan se kai oli tärkein.
  Musiikki kuuluu liiloista nappikuulokkeista. Kuulokkeetkin ovat uudet... Häpeän itseäni. Sain liikaa, en antanut juuri mitään. Aina sama tunne iskeytyy kallooni ja tekee sinne kodin, aina joulun jälkeen. Ehkä pääni kipu johtuukin siitä. Hyvä vain, että kärsinkin vähän. Kuulokkeet sain äidiltäni somasta paketista, senkin koristellun kuusen alta. Kuulokkeiden pakkaus oli kääritty valkeaan pakettiin, jossa oli punaisia kuvioita. Sain paljon muutakin liikaa.
  Kuulokkeista kuuluva musiikki saa minut nostalgisoimaan. Levysoittimessa pyörii levy, jossa on naisen nilkat ja punaiset korkokengät. Kuuntelen jo kolmatta kertaa lapsuuteni lempilaulua. Laulu on levyn neljäs raita. Naisen ääni laulaa metallisella äänellä "Mikään ei tätä ikävää poista, hän on kohta jo kuusitoista ja hän tietää ettei taiat auta, hän huutaa..."

Ateistin mieli

Viime yönä näihin pieniin ateistin aivoihini tunkeutui jostain kysymys, johon en saanut vastausta, vaikka sitä kauan mietinkin.
Mietin, millainen on olento, joka on kaiken luonut, entä millainen on olento, joka on niin kaikkivoipainen, että saa rammat kävelemään, kuurot kuulemaan ja kuolleet takaisin eloon. Entäpä millainen taas on olento, joka on yksi suuri lupaus, ja johon niin uskomattoman suuri määrä ihmisistä tällä sinisellä planeetalla sokeasti uskoo.
Millaiseksi tämän olennon tekee se, että vaikka on niin kaikkivoipa, että ajan tullessa kaikki, jotka häneen uskovat pelastaa, mutta on kuitenkin antaa ihmisten kuolla toisten ihmisten julmuudesta, kuolla tauteihin, kuolla suruun. Millainen tämä olento on, joka on antanut ihmisten julmuuden tappaa arviolta 5-7 miljoonaa juutalaista holokaustin aikana, nämäkin tämän olennon lapsia,  puhtaasti, vain ja ainoastaan toisten "jumalan lasten" vainosta? Millainen ei anna ruokaa sitä tarvitseville, jonka takia joka 3,6 sekunti kuolee ihminen tässä maailmassa nälkään. Tämä ihminen on jonkun lapsi, ehkä äiti, ehkä sisar tai veli. Tämä ihminen on ollut jollekkin tärkeä, kuten jokainen ihminen on. Tätä ihmistä on joku jäänyt kaipaamaan.
  Tämä olento, jota jotkin kutsuvat jumalaksi pystyisi muuttamaan veden viiniksi halutessaan, täyttämään kalastajien verkot täyteen kalaa ja saisi kaksi leipää riittämään kymmenille ravinnoksi. Kuitenkin ihmisiä kuolee nälkään.
  On myös todella hirvittävä ajatus, että tämä olento, jota kuvataan lapsille pilvien päällä istuvana ukkona, joka suojelee ja auttaa päättää sen, milloin ja miten ihminen syntyy ja kuolee. Miksi sitten tämä ukko tapattaa lapsia heti syntymänsä jälkeen, tai perheenisiä- tai äitejä yhtäkkisesti tai joidenkin ihmisten kitua pitkään ennen kuolemaansa, vaikka ne ihmiset, jotka tulevat ammutuksi? Yksi vastaus on tietenkin kosto. Mutta miksi joku haluaisi kostaa jotain vastasyntyneelle lapselle tai nuorelle ihmiselle, joka on omistanut koko elämänsä uskonnolle? Jos ihmisiä täytyy kuolla, miksi eivät pahat ihmiset kuolisi kaikki ensin pois, onko heille sitten jokin suunnitelma myöhemmälle iälle?
  Miksi sitten tähän julmaan olentoon kukaan uskoo? Tähän niin ylistettyyn, jota kukaan ei ole koskaan todistetusti nähnyt ja kuka ei koskaan todistetusti ole maanpinnalla hengittänyt. Nyt olen tullut tulokseen:
Ihmiset uskovat suurempaan voimaan, koska saavat siitä lohtua. Heillä ei ole jatkuvaa kuolemanpelkoa, koska he ajattelevat, ettei kuolema ole kaiken loppu. Toinen asia, jonka uskon olevan syynä tähän uskon sen olevan se, että kun ihmiset rukoilevat joidenkin toisten puolesta, he saavat siitä mielenrauhaa peloiltaan toisten kohtalosta, jos nyt vaikka joku uskovaisen läheinen olisi vakavasti sairas.
  Itse en ymmärrä kuolemanpelkoa yhtään. Elämää pitää elää jokapäivä niin, kuin se parhaimmalta tuntuu, eikä tulevaisuutta kuulu pelätä, eikä muutenkaan aina miettiä. Sitten, vaikka kuolisi nuorena, voi todeta, että elämä oli ennen päättymistään hyvin eletty. Tätä mieltä minä olen uskonnosta.

Mielenavaus nro 1

Mitä tekisit, jos kertoisin, että olen 15-vuotias tyttö, jonka isä on vakavasti masentunut? Miten lohduttaisit, jos kertoisin elämäni tärkeimmän ihmisen olleen yli vuoden sairaalassa ja luultavasti olevan siellä loppu ikänsä? Entäpä jos uskaltautuisin kertomaan syömisongelmistani tai niistä pahoista ajatuksista, jotka saavat minut tuntemaan joskus niin suurta tuskaa pääni jokaisessa lohkossa, että olisin joskus valmis huuhtomaan kaikki lääkekaapin pillerit alas kurkustani ja lopettamaan siten kaiken, mitä minulla on jäljellä? Mitäpä jos kaiken tämän jälkeen kertoisinkin, että kukaan tuntemani ihminen ei tiedä tätä kaikkea minusta, ja nyt alkaessani kirjoittamaan tätä blogia avaan tänne koko mieleni ihmisten nähtäväksi elämäni ensimmäistä kertaa?