Rakas päiväkirja...

Noniin, nyt sitten kirjottelen tänne loputkin tositosi tärkeet jutut... Alotan vaikka siitä, että elän nykyään aika paljon netissä.. Tunnen itteni pelkiksi käyttäjänimiksi, yritän unohtaa todellisen maailman netin ulkopuolella. Katson kuin putkinäköinen katsoo ruutuun, enkä ajattele, missä olen tai miltä näytän. On ihme juttu, miten nopeasti netistä löytää niinkin hyviä ihmisiä, kuin olen löytänyt ja miten nopeasti alkaa muistamaan ne nimimerkit. Ja ajatella, muistetaan tämäkin kirjoittelija ruudun takaa!
Tästä taitaaki tulla kirjoitus, jossa olen ennätysiloinen, koska toinenkin hyvä asia olisi kirjoitettavana. Olen siis kirjoittanut päiväkirjoja vuosien ajan, mutta luulin, että olen repinyt ne kaikki ja heittänyt roskiin. Enpäs ollutkaan! Löysin siis "uusimman" päiväkirjani, jossa on jotain alle parikymmentä kirjoitusta viime ja sitäedelliseltä vuodelta. Juuri niistä hyvistä ajoista... Toisaalta. Siltä ajalta, kun elämäni oli ana. Siltä ajalta kun olin laiha. Siltä ajalta kun hetkittäin tunsin itseni kauniiksi ja pystyin nostamaan itseni toisten yläpuolelle siksi, että pystyin kieltäytymään rasvaisista mätöistä ja lähes kaikesta ruoasta. Siltä ajalta, jolloin sisälläni paloi itsekuri. Hyvä asia tässä siis on se, että nyt tiedän, että olin sairas ja pystyn käsittelemään asiaa ihan eri tavalla. Nyt se on selvää. En vain huomannut sitä ennen. Ja nyt kuullostan juuri siltä, miltä ex syömishäiriöiset kuullostavat... EI! Aioin taistella ahmimista vastaan ja olla taas anorektikko. En anna ruoalle periksi ja anna itseni sairastua ahmimishäiriöön.. En todellakaan. Hyvä asia on se, että olen varma, että tuo aika on ollut ja nyt voin tavoitella sitä. En tiedä, olenko siitä kirjoittanutkaan, miten nämä 2 vuotta muuttomme jälkeen ovat pelottavan utuisia muistissani..? Se on oikeasti järkyttävää, miten epäselvinä kaikki muistikuvani täällä asumisesta ja anailustani ovat. Luulen, että kun sillon keskityin anaan koko elämälläni, ja nyt kun olen sen kadottanut, ei mieleeni ole jäänyt enää mitään. Ana on pyyhitty pois mielestäni. Näin olin kirjoittanut:
"Tutkin vähän mun painoo... Läskein mä oon ollu ihan melkeen vuos sitten (viikon pääst) viimevuonna kesäkuussa 21. päivä, otin just selvää... En oo tosiaankaa joka pv. käyny Wiin vaa'alla, mut ei se ainakaa hirveesti korkeempi bmi oo voinu olla, ku sen päivän tulos oli 24,2. Laihoin mä oon ollu elokuussa viimevuonna toinen päivä, ja mä muistan vielä sen päivän. Mä en syöny paljoo mitää ja laskin, etten vaan söis yli 600 kalorii ja sitte ku menin vaa'alle olin kaheen ylpee itestäni, mut lihosinki sitte heti ne takas... :p"
Herranjumala nyt vasta ymmärsin, miten kauan oon jojoillutkaan... Vihdoin se pitää loppua.
Näin mietin toissakerralla, kun synttäreitä vietettiin: "Täytin tänää 14. Tuntuu ihan kivalt... Lihosin kyl paljon tänää..."
Seuraavan kerran juhlitaan heinäkuussa. Siihen mennessä, jos olisin samoissa mitoissa, olisi se hyvä saavutus. Nonniin, lopetan päiväkirja hössötyksen tälläkertaa, kunhan kerron vielä, miten muistin ton kirjan! Kiitos kuuluu ihan täysin tälle blogille: kuolemunkaamereen.blogspot.com.
Ääg, pitääkin taas lopettaa vähän kesken. Äiti lähtee tänään puhumaan asioistaan jonnekkin lääkärille ja nyt saan olla rauhassa. Alan siis tekemään jotain. (heh, vaikka syömis-suunnitelmaa) En muuten tarkoittanut kenellekkään tehdä mielipahaa, kun tää teksti tuli vasta nyt. Alotin tätä kuitenkin jo aiemmin... Saa jättää kirjoitusehdotuksia, ettei käy tylsäksi saman elämän jankkaamiseksi!