Siitä on jo kulunut kauan aikaa, kun ystäväni kertoi olevansa bi. Olimme silloin seitsemännellä luokalla ja asuin yhä samalla paikkakunnalla hänen kanssaan. Hän sanoi sen aivan yllättäen. Kuitenkaan en järkyttynyt, en haukkunut häntä tai jättänyt häntä yksin. Minulle sillä ei ole väliä, kumpaa sukupuolta ihminen rakastaa. Sanoin hänelle olevani iloinen, että hän tietää, mitä tuntee ja mitä on. En koskaan käsitä sitä, miksi sitä edes pidetään jotenkin erilaisena. Miksi ihmisen sukupuoli vaikuttaa niin paljon? Kuka määräsi, että ihminen saa rakastaa vain sellaista ihmistä, jonka kanssa voi perheensä perustaa ja elää unelmaa omakotitalossa kahden lapsen ja koiran kanssa?
Itsessäni luultavasti asuu jotakin "sairasta", sillä en itse usko, että pystyn hallitsemaan rakkauttani vain sukupuolen perusteella.
Jos kukaan ei olisi koskaan keksinyt, kuinka kirjoitetaan tai lausutaankaan sanaa hetero, olisiko sanaa homo edes keksitty? Nyt kun nämä sanat kuitenkin ovat jo päässeet livahtamaan ihmiskunnan huulille, niiden kuulumista ei voi estää. "Ookkonää joku homo vai?". Homoksihan kutsutaan ihmisiä niitä, joilla sattuu olemaan korkeampi ääni, niitä, joilla ei ole gimmaa kainalossa, niitä, jotka eivät suuttuessaan iske nyrkkiään seinään tai ihan vain jostakin muusta yhtä järjettömästä syystä. Homoksi kutsutaan silloin, kun halutaan aiheuttaa pahaa mieltä. Milloin suuntautumisesta tuli tapa haukkua? Eikö siis olisi sama, jos yleiseksi haukkumasanaksi otettaisiinkin hetero tai suomalainen?
Jatkan vielä aiheesta, mutta julkaisen tämän nyt. Aika ei enää riitä tänään. Lähden viikonloppuna todelliseen kotikaupunkiini. Sinne, mistä muutimme pois. Siinä kaupungissa olen elänyt koko edellisen elämäni ennen muuttoamme tänne. Sinne minä kuuluisin. Tänne muutto oli mielestäni väärin, ja olen aina sitä mieltä. Kun on asunut yhdessä kaupungissa yli 13 vuotta, katsoo kotinsa ympäristöä aivan eri tavalla, kuin joskus aikaisemmin. Vielä tänäkin päivänä kun pääsen kotikaupunkiini tahdon hengittää syvään sen tuoksua ja kävellä minne vain. Tahdon vain kokea sen kaupungin kuin ennen. En välitä, vaikka en edes tietäisi, missä olen, kunhan tiedän olevani sen kaupungin rajojen sisäpuolella.
Otan varmaankin läppärini mukaan ja kirjoitan kirjoitusohjelmalla lisää tekstiä, mutta koska nettiä en siellä pääse käyttämään, julkaisen tekstin sunnuntai-iltana tai maanantaina. Kiitos teille, 2 lukijaani, että olette olemassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti